Säkkijärven kalastusseura

SÄKKIJÄRVI JÄRVIWIKI

 

Säkkijärven kalastuksen historiaa ja nykypäivää

Säkkijärven kalatusseura ry on perustettu vuonna 1970. Järven kokonaispinta-ala on noin 200 ha, josta Kauhajoen osakaskunnan vesialuetta on noin puolet. Säkkijärvi on matala järvi, jonka keskisyvyys on alle 1,5 metriä. Järven ympärillä on mökkejä, mutta länsi-pohjoispuolen alue on suorantainen ja rakentamaton. Järvellä on kaksi saarta, Säkkisaari ja Saari, jotka ovat yksityisomistukessa ja toisessa on mökkejä.

Säkkijärven alkuperäiseen kalakantaan on kuulunut luontaisesti hauki ja ahven, kuhaa ja siikaa on istutettu vuosien aikana.

Järvellä on tehty 2010 -luvulla laaja kunnostushanke, jossa järvi juoksutettiin mahdollisimman tyhjäksi ja annettiin pohjan painua talven aikana mahdollisimman paljon. Samaan aikaan mökkiläiset ruoppasivat rantojaan ja Säkkijoen luusuaan tehtiin uusi luonnonkivinen patoalue, jolla järven kesävedenpintaa pyritään pitämään aikaisempaa korkeammalla.

Säkkijärvi kuuluu Karvianjoen vesistöalueeseen. Järven valuma-alue on noin 10 km2.


Lupamyyjät:

Sakari Kaunisto  p.0400 260 932


Luvat:

Vuosikortti 20 €,  kuukausikortti 10 €.

Valtion kalatuksenhoitomaksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vieheellä lainsäädännön mukaisesti. Tuulastus, iskukoukut, katiska, verkkokalastus jne. tarvitsevat aina kalaveden omistajan eli seuran luvan kalastajan ikään katsomatta.


Lupa-alue:

Säkkijärvi


Seuran hallitus:

pj. Vesa Hietalahti p. 0400 661 273.

Jari Peltonen

Harri Kaunisto